Lisää taimien merkintäkeppejä

Vielä jatkuu taimien merkintään sopiva vuodenaika ennenkuin tulee routa.
Nämä pääsivät loppumaan, mutta sahataan lisää. 

En ole vielä saanut arviota miten paljon merkintäkeppejä tulee yhdestä 0.75m3 kuusesta. Enimmäkseen se riippuu puun oksaisuudesta.

9mm merkintäkepit ovat aika sopivia kooltaan. Niitä on helppo kantaa metsään vaikka repussa ja helppo laittaa maahan. Tämän hetken arvio on, että ne kestävät käsittelemättöminäkin 2-4 vuotta, jonka jälkeen niitä ei enää tarvita. On kuitenkin joissain tilanteissa syytä varautua pitemmillä ja paksummilla näkyvillä kepeillä. Esimerkiksi joskus vadelma valtaa taimikon ja silloin nämä kepit ei oikein riitä.

https://www.puuvarasto.fi/2025/07/11/p/

Näiden sahaamisessa on yksi merkittävä lisätyö verrattuna lautojen sahaamiseen. Kelvollisia keppejä pitää käsin valikoida. Niitä menee niin paljon poikki puun oksien kohdalta. Ehkä jopa kolmannes menee pirstaleiksi vaikka valitsisi kuinka ”oksattoman” puun metsästä. 

Kokeillin sahata niitä myös aiemmin sahatuista lankuista. Siitä ei tullut mitään monestakaan syystä.  

Eipä ole sellaista asiaa kuin ”oksaton kuusi”. Laadunvalvonnan kannalta pitää näitä merkintäkeppejä vähän valikoida. Tuntuu siltä, että jopa puolet niistä menee poikki oksien kohdalta

Nyt on viimein saha saanut uusia varusteita

Kaksi parannusta sahaan tänä keväänä.
Ensin asensin moottorin teränkorkeuden säätöön ja sille tietokoneohjauksen.
Toinen parannus on sahauskiskon jatko parilla metrillä. Tällä voi nyt sahata 7 metrisiä tukkeja.
Jatko osa on vähän hankala, kun se estää vetoaisan käytön. Jatko-osan voi kyllä kohtuullisesti irrottaa pois.

Nyt on tämäkin kokeiltu

Kyllä, Kyllä voi sahata näinkin ohutta ”kimpilautaa” 7mmx45mm
Mutta onko tässä mitään järkeä?  Minä tiedän siihen nyt vastauksen.
Tällaisen nipun sahaamiseen kuluu kolme täyttä työpäivää vaikka puut olisivat jo valmiina odottamassa. Tässä kokeilussa sahattiin kolme täysikokoista kuusi-puuta. Tilanne vielä huononee jos yrittää tehdä näitä pienistä tukeista tai jopa pintalaudoista.
Kaikki samat toimenpiteet pitää tehdä ohuille listoille kuin isommillekin parruille tai lankuille.
7 mm ohuita ja ohuempiakin on helppo ja nopea tehdä, kunhan niitä ei tarvitsisi kantata tiettyyn leveyteen.
Näiden kolmen puun sahaus järeäksi lankuksi olisi tapahtunut parissa tunnissa.
Syntyi tästä ainakin paljon sahajauhoa 🙂

Santaholman sahakin meni konkurssiin, kun he alkoivat sahailemaan ohutta ”kimpilautaa” 😂
(Metsälehti 10.5.2024)

Vaikea arvioida paljonko sahatavaraa tulee tukkikuormasta

Se on aina kuitenkin yllätys minkä laatuisia tukit sattuvat olemaan. Niiden koko, suoruus ja laho. Nyt ainakin tiedän mitä tästä kuormasta tuli.

Toiveena oli tehdä ”vitos-lankkuja” – eli 50mm x 125mm

Tästä kuormasta syntyi 44 kpl lankkuja ja 20 kpl lautoja, kaikki 4 metrisiä. Laudoista puolet eivät ole ihan täyskanttisia. Seitsemän lankkua oli 150mm. Kuormassa oli ns. latva-tukkeja, joiden mitta ei myöskään riittänyt. Ehkä kymmenessä lankussa on hieman vajaata. Mielestäni ihan hyvä tulos.

Nyt sitten seuraavaksi pitää silputa pintalaudat (losot) polttopuiksi.

 


Vannesaha

Haapalankkuja saunan lauteiksi

Nämä 55mm paksut lankut menevät kuivuriin ja sitten höylään.
Mökkinaapurin saunaan uudet lauteet heidän omasta pihapuusta.

Sahausta pieneen tarpeeseen

Paikkakunnalla on parikin kenttäsahaa, jotka toimittavat lautaa ja lankkuja rakentajille. Enimmäkseen niissä sahataan asiakkaiden omia tukkeja mutta myynnissä on myös varastossa kuivanutta sahatavaraa.

Vannesaha on kuitenkin tarkoitettu aivan erilaiseen tarpeeseen. Sillä voi sahata silloin kun tarve tulee ja vaikka yksittäinenkin pikkupuu tai iso ongelmapuu. Sahaustalkoita ei tarvitse järjestää.

Katosten kaaria varten on muutamia vaatimuiksia. Taivutusta varten pitää valita pienioksainen kuusi. Siitä sahataan ydinpuu lankuiksi ja pintalaudat taivutukseen. Taivutus pitää tehdä mahdollisimman tuoreena. Jos lauta ehtii kuivumaan, sitä ei voi enää taivuttaa. Myös laudan mitat ovat hieman erilaisempia kuin vakiomitat.

Heikkoja perusteluja investoinnille, mutta onneksi nämä eivät enää ole kalliita.

Myöhemmin huomasimme, että sahausta löytyi loppukesän ja syksyn joka päivälle. Enimmäkseen isoja puita joista tehtiin tuppilankkua tai pelkkahirsiä.

Vähän isompi sahapuu (70cm)

Kokemuksia

Vannesahalla sahaaminen on hidasta hommaa verrattuna kenttäsahaan. Tällä ei kovin monta puuta työpäivän aikana tule sahatuksi. Ehkä vielä on paljon opettelemista.


Terähuolto on avainasemassa. Vannesahalla syntyy helposti kiemurtelevia sahauksia ja laudan mitat on joka kerta tarkoin mietittävä muutenkin. Oksaiset ja jäiset puut vaativat terältä paljon. Kenttäsahurit eivät tiedä tästä ongelmasta mitään.

 
Onneksi hyviä puolia on myös. On helppo sahata yksin ja ottaa yksittäinenkin puu työn alle. Sahauksen voi jättää kesken tai sahata sitä mukaa kun on tarve. Millaisilla mitoilla tahansa. Ja syntyyhän tästä ainakin polttopuita pintalaudoista (losot).

Pienen pieniä taimien merkintäkeppejä

Ja tietenkin kaarilautoja