Kuusen vaikea lapsuus

Ei ollut tästäkään kuusesta sahapuuksi. Kaksikin pihkarosoa, mutkia ja vielä kaksihaarainen.
Hyvin on lähtenyt kasvamaan harvennushakkuun jälkeen, mutta vahinko oli jo tapahtunut.

Ja samanlaisia ovat kaikki muutkin tämän päivän saaliit.

Otan pari pölkkyä talteen ja sahailen niistä vaikka taimikeppejä. Tästä puusta ei saa edes lauta-taapelin välirimoja.


Jos metsiä ei hoida ajallaan, niin niistä ei tule muuta kuin polttopuuta. Ja sitäkin huonosti.

Omatarve sahauksesta omista puista on ollut suurin hyöty siinä, että olen oppinut katsomaan metsässä puita uudella tavalla. Ja masentavaa on huomata, että omassa metsässäni tällä palstalla suuri osa puista tulee menemään kuitupinoon. Olisi kannattanut hakata ja uudistaa silloin kun ostin tuon palstan. Mutta silloin näin vain isoja puita. En ymmärtänyt niiden laatua.

×
×

Ostoskori